Sitten hän juoksi toisen kamarin läpi tupaan huutamaan:
"Tuotteko te sitä kahvia, vai?…"
"Kohta on valmista," vastasi äiti.
Heikki kuuli kaikki, kuinka Eeva tiuskui nyt ja äsken. Sen johdosta mahdollisesti kyllä joku outo sävel rinnassa helähti, mutta kun Eeva taas takaisin tuli, niin ei sieltä enää mitään semmoista kuulunut. Hän ajatteli ainoastaan: minulla on kauniimpi morsian kuin ikänä olen yhdelläkään ihmisellä nähnyt.
Tarjoimella toi äiti kahvia. Puna tuli muorin poskille, kun Heikille kahvia tarjosi ja syvästi niiasi.
"Minä olen niin vanhaa lajia ja taitamaton tähän että … suokaa anteeksi," hän pyyteli hämillään.
"Eihän nyt mitään…" Heikki odotteli tavan mukaista esittelemistä.
Eevalle ei ollenkaan sellainen asia mieleen johtunut, eikä hän
sellaisiin ollut myöskään tottunut… Pitihän äidin, yhtä hyvin kuin
Heikinkin tietää kuka kumpanenkin heistä oli.
Heikki otti kumartaen kahvia.
Eevan mielestä käyttäytyi äiti niin hirveän kömpelösti, häntä harmitti ja ajatutti että mitähän tuo Heikki tuosta ajattelee.
Mutta Heikki ei ajatellut mitään, sillä hän oli ennenkin nähnyt vanhoja ihmisiä.