Kun ei Eeva muuta sopivaa moitittavaa löytänyt, josta puhua olisi sopinut, niin hän sanoi, kun äiti hänelle kahvia tarjosi:
"Eikö teillä nyt parempaa hametta ollut kuin tuollaisella…"
Pitihän sitä jollain tavalla Heikille ilmoittaa, että "on sitä meillä parempaakin kuin päälle päin näkyy. Äidillä oli kuitenkin siisti villahame sinijuovainen tummalla pohjalla, joka on nuorten neitojen kauhistus.
"Mitähän mun sitten on lukua," arveli äiti ja meni hymyillen pois.
"Äiti on niin vanhan-aikainen," täytyi Eevan sanoa äidin mentyä.
"Älähän nyt… Sellaisiahan ne ovat kaikki vanhat ihmiset ja mekin tulemme sellaisiksi, kun vanhenemme," tuumaili Heikki.
"No niin, mutta … kun tuo äiti on sellainen…"
"Minkälainen?"
"Sellainen…"
Eeva välttämättä tahtoi uskoa että Heikki oli äidissä huomannut jotain moitittavaa, vaikka vaan ei sitä tahtonut tunnustaa.