Asia loppui tähän, sillä ei Eevankaan tunto sallinut hänen äitiänsä ruveta sen enempää moittimaan. —
Kun Heikki meni pois, meni Eeva heti peilin luo sovittelemaan huiviansa, miten sievimmältä näyttäisi. Suutansa pani hän monen muodin mukaan, koetteli muistutella miten se milloinkin oli ollut, kun Heikki oli nähnyt ja häntä katsellut; hän koetti sitä hienoon nauruun ja isoon nauruun, veti pienelle ruusulle ja koetti kuinka silloin oli kun puhui.
Tyytyväisesti hän hymyili, kun tähän kyllästyi ja alkoi sitten ajatella minkälainen koti sillä Heikillä on. Komeaksi se mielessä kuvastui ja sitä oli kuullut puhuttavankin. Johtui myös mieleen Heikin isä, äiti ja sisar. Heikin isää hän ajatteli isomahaiseksi isännäksi, semmoiseksi kuin tavallisesti ovat isot maanviljeliät. Äidin hän samoin kuvitteli lihavaksi kimeä-ääniseksi emännäksi, jolla olisi silkki-pehmeät kädet ja nauravat silmät. Sisar muodostui hoikaksi, äärettömän hienoksi tytöksi, joka ei ikänä ole navetan ovea avannut, eikä mitään muutakaan tehnyt, kuin semmoisia hienoja ommellut ja lukenut paljon. Semmoinen hänen mielestään tuli olla pulskeasti elävä talon perhe. Oikein juoksi hyväätekevät viileät väreet pitkin ruumista, kun hän ajatteli tätä seuraa ja sitä kun hän ensin sinne menee Heikin kanssa, kun jokainen tulee tervehtimään häntä … perheesen kuuluvana — miniänä, ja jokainen niin tutkien päälle katsoo, niin kuinkahan silloin osaisi oikein hienosti käyttäytyä, ettei moukalta näyttäisi.
"Ah!" Mieleen juolahti että nyt sitä sopii muodostaa jonkin paremman leningin helma sellaiseksi… Täytyi noutaa muutamia leninkiä ja koettaa katsella mikä paraimmalta näyttäisi… Kas tuo punaisen ruskea musliininen… "Kun sen helmaa panee noin … ja noin, mutta se ei uletu, täytyy hakea vähän lisää että ulettuu… Noin se sitten on…" Hän piteli helmaa käsillään tiheissä laskoksissa ja katseli sitä ihannellen. Pukemisen ajatus arvattavasti alkoi muodostua tyydyttäväksi, koska hän taas ääntänsä pidätellen virkkoi: "… Kun vaan osaisi sievästi käyttäytyä!"
Hän alkoi harjoitella kättelemistä: nousi seisomaan lattialle, ojensi käden, ikään kuin jotain tervehtääkseen ja muisteli kuinka neiti Sälppenström asetti ruumiinsa … noin suoraksi … ojensi sitten kättänsä, eikä sitä ollenkaan koukkuun päästänyt silloin kuin toisen kädestä kiini piti, kerran vaan turahutti, sitten hiukan, hyvin hiukan koko ruumistaan kumarsi, päätänsä samalla noin sivulle päin hienosti vääntäen, ikään kuin hampaan kivussa… Tempun piti käydä varsin sukkelaan … käsi hyvin kankeana ja suorana niin kuin sillä olisi aikomus estää toista likelle tulemasta.
Luuli hän vihdoin jo sen osaavansa, kun oli hyvin kauan peilin edessä harjoitellut kumarrusta ja pään taivutusta.
Puhe-tapakin muistui mieleen. Täytyi ruveta ajattelemaan ja mieleensä johdattamaan, millä tavalla herrasväki kulloinkin sanoo kutakin sanaa, ja millä äänellä.
*Nämät haaveilut hän sai sen verran vihdoin mielestään poistumaan että muisti mennä syömistä kyselemään tuvasta, kun sieltä jo veljeinkin ääniä kuului.
VIII.
Viikon päästä tuli Heikki taas ja sai sillä kertaa tutustua kaikkiin
Latva-Kuntin perheen jäseniin.