* * * * *
Kun hän vähän myöhemmin asteli polkua kotiinsa, kuohuivat ajatukset toisinaan myrskynä, toisinaan taasen pysähtyivät. Joku oli kyllä ennenkin puheltaessa maininnut siitä, että Pihlajaniemestä oisi voinut saada enempi. Mutta kaikki sellainen oli tapahtunut välinpitämättömästi, ohimennen. Tämä nyt sanoi suoraan summan… Hyvä Jumala! Se voi olla totta. Minä olen lahjoittanut talon … perintötalon… Hän poikkesi polulta ja istahti kivelle. Vatsassa viilteli niin omituisesti. Mikä siellä? ajatteli hän ja koetti panna pitkälleen puolukanvarsikkoon. Mutta nousi kuitenkin kohta, jos sattuisi joku näkemään. Omituinen voimattomuuden tunne ja heikkous oli vallannut koko ruumiin. Tuntui vilunväreitä.
Astellessaan kotiinpäin hän ajatteli, että saa nähdä tulenko minä kipeäksi.
12.
Hän sairasti toista viikkoa. Apteekista haettiin kylmyydentippoja ja koetettiin niitä. Kotimäen emännällä oli muuan vanha resepti, jolla isäntä oli kerran sellaisesta kohtauksesta parantunut, mutta se maksoi 1:86 penniä. Päätettiin siis odottaa apua kylmyydentipoista. Ja vihdoin kipu rupesikin hellittämään.
Koko ajan hän ajatteli, miten siinä talonkaupassa oli petetty. Rupesi yhä itsetietoisemmin epäilemään ettei tappio voisi olla niin suuri. Meneehän niiltä kustannuksiinkin. Ja tarvitsevathan ne voittoakin. Nämä havainnot lohduttivat koko lailla. Mutta samalla heräsi uudelleen ennen hyvinkin vahvasti kiusannut köyhtymisen pelko. Jos pitää vanhaksikin elää, niin kuluvat rahat. Ja lapset nyppivät niitä vähitellen. Hermannille piti kuukausittain lähettää kauppakouluun 80 markkaa. Maijaliisa kävi alituiseen tahtomassa rahaa.
Miten niidenkin on? ajatteli pienen kamarin vuoteessa makaava sairas mies. Hyvinhän se Kuusistonmies, niin kuin apelle oli tapa sanoa, talonsa asuu, mutta mihin ne sitä rahaa aina…?
— Mihin, matki muori hyväntuulisesti kerran, kun tästä sattui tulemaan puhe. Tottahan sen on, Maijaliisan, mukavampi ottaa täältä ja säästää omiaan.
— Niinköhän se tekee?
— No niin se tekee! Tottahan sinä Maijaliisan tunnet. Kyllä se eteensä katsoo.