Jaakko Jaakonpojan oli hyvä mieli, kun asia sai tämän käänteen. Mutta samalla ajatteli: äläpä huoli, ei meilläkään satu olemaan rahaa tästälähtein! Hymyili.
Sairastumisen aikana tuli Martiltakin kirje. Loukkaantumisen vuoksi oli ollut pois töistä jonkun viikon. Pääsi kuitenkin taas jalkeilleen ja pystyi ansaitsemaan. Mutta molempia kiusasi koti-ikävä. Jos vain olisi rahaa, että saisi kotipuolessa jonkunlaisen talonpalan, he tulisivat pois. Mutta nyt ei sovi ajatellakaan…
— Hm.
Kamarinovi oli kiinni. Jaakko Jaakonpoika makasi yksinään. Ulkona oli ilma pilvinen. Elokuun tuuli suhisi tuvantausta-pihlajissa ja huokui hiljaa kohisten läheisessä kuusikossa. Se synnytti apeata mieltä sairaassa, joka tunsi ruumiinvoimiensa alkavan palata, mutta joutui sitä syvemmin taas ajattelemaan elämänhuolia… Maata sairaana vieraalla maalla, jossa elämä tulee niin kalliiksi… Ja muori oli kirjeessä jostain sanasta, jota oli Kaisulla luettanut moneen kertaan, ruvennut aavistamaan että Liisa on lapsiinpäinkin.
Isä ajatteli nyt sitä. Katsoi kattoon ja ajatteli minkälaista se olisi, jos hän nyt olis Amerikassa, jalka murskana makaisi näin jossain nurkassa, emäntä olis lapsiinpäin, eikä olis rahaa yhtään?
Jaakko Jaakonpojan mieliala kävi oudoksi, yhä apeammaksi. Kun se oli aikansa askaroinut Amerikassa, heikon mielikuvituksen avulla kuvaillen Martin ja Liisan oloja, milloin sellaisiksi kuin olisivat he olleet Pihlajaniemen muurittomassa vinttikamarissa, kun talo oli englanninkieltä puhuvan miehen oma, milloin taas…
Mutta yht'äkkiä hän askaroi Pihlajaniemen vainiolla, eläen muistoissaan sen tukalan päivän, jolloin he Martin kanssa riitelivät. Se muisto oli merkillisen elävä. Hiki rupesi taasen kuohumaan. Hän muisti sanoneensa… Ja Martti sanoi… Kädet menivät ristiin.
— Herra Jumala, anna mun syntini anteeksi, huokasi hän hiljaa, tuskan painaessa rintaa.
Metsän huokaileminen kuului toisinaan. Silloin tällöin pilkisti huimasti kiitäväin pilvien lomitse kirkas auringonsäde joutuen kuitenkin taasen eteen kiitävän pilven peittoon.
— Kaksikymmentätuhatta markkaa saivat puijata, ja minä luulin…