Ohi ajoi hurjalla vauhdilla kauppias Martikainen, jonka raskaan painon alla pieni ajoneuvo letkui ja huojui. Lihava mies nauroi.
— Laske irti se lehmä ja aja edelläsi huusi ohiajaessaan.
Mutta samalla olutpulloja kantava mies, joka kuitenkin koki auttaa työntämällä lehmää, livetti kuraisella tiellä jalkaansa, kaatui suulleen tiehen ja särki yhden olutpullon. Poikaparvi, joka jo oli kasvanut muutamilla uusilla tulokkailla, räjähti nauramaan, ja puodissa, jonka ikkuna oli auki, yhdyttiin. Aivan kuin nauru olisi vaikuttanut lehmään, alkoi se nyt kiltisti marssia taluttajansa mukana, joka takinhihallaan pyyhki hikisiä kasvojaan. Mies, jolla oli olutpulloja taskuissaan, nousi nopeasti ylös ja lähti nähtävästi hammasta purren tallustelemaan tietään.
Häntä vastaan tuli pitkä jono sahan lautakuormia. Ne olivat seisoneet tuolla toisessa päässä kujaa, ruokakaupan edessä. Nyt tulivat ajajat, mikä istuen kuormallaan, kuka kävellen, kukin syöden ranskanleipää ja lihamakkaraa, sekä sen ohessa kovaäänisesti, että kuului yli kuormarattaiden ryskeen, keskenään jutellen.
Mies, joka kantoi olutpulloja, yritti kävellä tien äärimmäistä reunaa vastakkaisella puolella kuin lautakuormain ajajat. Hän nähtävästi häpesi äsken maantiessä likaantunutta asuaan. Mutta viimeisenä tuleva ajuri tuli hevosineen kymmenkunta syltä toisten jälessä, kävellen samaa puolta kuin olutpullojakin kantava mies. Tämäkin ajuri näkyi syövän ranskanpullaa ja lihamakkaraa. Jo kaukaa seurasivat miehet silmin toisiaan ja näyttivät tuntevan. Lauta-ajuri työnsi ranskanpullanjätteet ja lihamakkaranlopun taskuunsa, pyyhki suutaan, ryähteli ja tavoitti ryhtiään. Olutpullojen kantaja katsahti pitkin ruumistaan, hoivasi vaistomaisesti rapaa vaatteiltaan ja pani takkinsa nappiin mutisten itsekseen.
— Ka, päivää, Pihlajaniemipä siinä, sanoi olutpulloja kanteleva mies, kun tulivat vastakkain.
— Päivää, päivää, onko se Jaanu? Mikonperän Jaanu…
Jaakko Jaakonpoika pysäytti hevosensa. Käteltiin.
— Sinä olet ruvennut sahan ajomieheksi? alotti Mikonperän Jaanu.
— Niin. Rupesi aika käymään niin pitkäksi siinä aina jouten, että… No mitä se täälläpäin nyt?