— Kerrankin niin kuin asia on.
— Justiin! Ei yhtään liikaa.
Peränpuolella salia oli istunut Pihlajaniemi ja — emäntä vierellään. Jaakko Jaakonpojan suu näytti jähmettyneen ihmettelevään hymyyn. Emäntä istui totisena ja suljettuna. Heinonen vanhana naapurina tuli kättelemään. Kumpasenkin mieli meni iloiseksi. Kun kuulumisia juteltiin, nauroi emäntäkin ja sanoi aina väliin muutaman huomion, hillityllä sävyllään.
— Saarnaat kuin paras pappi! sai Jaakko Jaakonpoika tilaisuuden kehahtaa.
— Joutavia!
— No se oli oikein oikeata puhetta, juuri tuolla tavalla se on, kehui emäntä. Aivan siinä saa olla niin kuin aidanraos, kun ollaan talon edes, ja jos talonsa myy niin sitte ihmiset vasta käsihinsä ottavat.
— Mepä tuon tiedämme, sanoi Jaakko Jaakonpoika, sorvaten tupakkaa piippuunsa.
— Ei täällä saa polttaa, huomautti emäntä.
— Ahah, sopiipa mennä pihalle.
— Onpa siellä sievä ilma, lohdutti Heinonen ja jatkoi kysellen: Kuinka se teidän aikanne nyt kuluu?