18.
Patruuna oli valmis myymään Pihlajaniemen. Hänestä oli hauskaa että isäntä tuli nyt jo, ennenkuin talvihakkuut järjestettiin, sillä ajatus oli ollut ottaa Pihlajaniemen metsät loppuun tänä talvena. Monet tulevat ostelemaan taloja vasta sitten kun metsät on viety kaikki. Mistä hän niille silloin tarvepuuta hankkii. Eikä hän metsiä osta säästääkseen. Hän on liikemies, joka ottaa talot, metsät, koko elämän omalta kannaltaan. Ihmisissä, varsinkin metsänomistajissa on paljon puolinormaaleja ihmisiä. Hän maksaa niille usein liika paljon metsistä. Kaikki luulevat sitten että hän rikastuu joka talonkaupassa. Se on naurettavaa. Mutta ihmiset nyt kerran ovat sellaisia. Hän nyt sanoo, että monet metsät tulevat liian kalliiksi. Niiden kanssa saa koettaa kaikkensa, jos saa omansa.
Mutta sen sanoo hän suoraan, että Pihlajaniemi oli ollut tavallinen kauppa. Hän ei vielä sitä myisi niine metsineen, mitkä siinä nyt ovat, vieraalle. Mutta kun isäntä itse tahtoo talon takaisin, niin hän myy, koska on aikomus palauttaa se sukuun. Pihlajaniemi maksaa nyt 25 tuhatta markkaa. Ja silloin on se helppo. Talossa on vielä polttometsää aivan riittävästi ja vähin rakennuspuutakin. Kun kymmenen vuotta menetellään taiten metsän kanssa, on jo sievä rakennusmetsäkin, taikka myytäväksi kelpaavaa tukkimetsää.
* * * * *
Kirjoitettiin Martille, tahtoisiko hän tulla? Saisi kohta toisenpuolen talonkirjat itselleen, omiin nimiinsä, mutta asuttaisiin yhdessä nyt aluksi. Isä antaisi Martille komennon, kun Martti on nuorempi ja muutenkin ymmärtää paremmin nykyajan viljelystapoja. Isällä ja äidillä on niin ikävä Pihlajaniemeen. He ovat sairastelleet ja luulevat että siihen on pelkkä ikävä ja työnpuute syynä. Kallis on Pihlajaniemi. Kehutaan että sen metsistä on jo saatu talonhinta. Mutta siinä on metsää vielä. Ja isä ja äiti arvelevat, että olis parempi elää sittenkin Pihlajaniemessä, vaikka vähemmilläkin rahoilla. Tietäisihän edes mistä ollaan. Ja kun Martilla oli niin halu maahan, niin isä ja äiti ajattelevat, että jos Martilla ja Liisalla on vielä halua, ostetaan Pihlajaniemi.
Martti vastasi viipymättä. Hän ja Liisa kyllä tulevat mielelläänkin, jos vain niin voidaan järjestää asiat kuin oli luvattu. Hän ei pidä Amerikasta, vaikka taloudellisesti häntä on onnestanut. Kesällä kyllä oli se onnettomuus, mutta parannuttuaan hän taas pääsi työhön. Liisalla on koko ajan ollut ikävä. Jos he saavat varmuutta siitä, että saavat omiin nimiinsä puolen taloa, he kyllä mielellään tulevat yksiin leipiin. Sopiihan erota sitten, jos ei sovita. Talon hinta on kyllä nyt, kun parhaat metsät meni, kovin kallis. Mutta samoin kuin vanhemmillakin, on heilläkin se mieli, että se on koko elinajan mielenpainona jos suvun perintötalo saa mennä. Martti oli kyllä ollut aikanaankin sitä mieltä, mutta ei tahtonut nyt silti ruveta isää nuhtelemaan, kun huomaa että isä jo katuu. Hänen oma rakkautensa kotiseutuun ja maanviljelykseen on aina vain kasvanut. Kolimaini on hyvä kasvattaja.
* * * * *
Kun asiat oli kirjevaihdon kautta näin saatu selviksi, syntyivät kaupat. Pihlajaniemi siirtyi taas takaisin entisille omistajilleen melkein samasta hinnasta kuin aikoinaan myytiin. Mutta suurimmalla osalla erinomaisesta metsästä oli sahayhtiö lisännyt pääomiaan.
He siirtyivät kohta takaisin entiseen kotiinsa. Jaakko Jaakonpoika tunsi rupeavansa elämään uudestaan. Hänen silmänsä saivat terävämmän ilmeen ja kirkkaamman loisteen. Jalka astui nopeammin, vartalo suoristui. Emäntä ei nytkään paljon puhunut, mutta päänkipu hävisi ja kasvoille asettui asumaan taas entinen puuhakas hymy.
Talvi tuli aikaisin. Lokakuulla oli jo kylmännyt maat ja marraskuulla oli täysi talvi. Talonkaupat tehtiin marraskuun lopulla. Joulukuulla meni lumi ja sade sulatti maan. Auraajat ilmestyivät silloin Pihlajaniemen maille. Ihmiset sanoivat ihmeissään: