— Oikeinko se isä meinaa tappaa hevoset? Oli nytkin hädin tuskin kuinka päästiin kotia.
— Te panette kuormat niin hulluudenpäähän suuria.
— Puoli siitä, mitä sahan hevosille pannaan.
— Valehtelet! Ja hätäkö sahan on hevosiaan syöttää. Mutta ei meidän kannata.
Pojat kuitenkin panivat isän niin ahtaalle, että täytyi antaa jauhopuodin avain. Sitä hakiessaan Jaakko Jaakonpoika itsekseen haukkua nalkutteli poikiaan ja soimasi että ne ovat tulleet äitiinsä.
Isäntä oli tuskin ehtinyt näistä vaivoista huoahtamaan pöytäpenkille, kun Kaisu, katsoen ikkunasta pihaan, huusi:
— Nyt tulee Bränforssi!
— Talonostelija, virkkoi siihen jatkoksi isäntä. Hänen kasvoilleen nousi omituinen, sisäänpäin kääntynyt hymy. Muutaman silmänräpäyksen kuluttua hän jatkoi, käyden ikkunaan:
— Vai jo se taas?… Joko myydään, äitee, talo, jos antaa kolmekymmentätuhatta? Mies katsoi omituisesti hymyillen, vakoilevasti vaimoaan. Vähän ajan kuluttua tämä vastasi, vältellen hänkin:
— Kolme-kymmentä-tuhatta… Silläkö lähtisit kotoas?