— Kuule! Mutta sehän sotkee jokiveden, ja mistä sitte keittää?
— Keittääkö?
Jaakko Jaakonpoika pani piippuun ja tuijotti miettivän näköisenä työalaansa keksimättä siinä hetkessä pulman selvitystä. Mutta yht'äkkiä hänen kasvonsa kirkastuivat:
— Mutta … tottapa kaivovesi puhdistuu kun tämä lantavesi menee jokeen?
Emäntä oli voitettu, vaikka ei näyttänyt olevan kiireissään sitä tunnustamaan. Muistutti vain:
— Se pitää edes perata.
— Ammentaa tyhjäksi, tarvinneeko tuo muuta.
Mies ajatteli itsekseen, että jos kaivoa ruvetaan perkaamaan, tarvitsee se uuden kehänkin. Eikä hän hallitusaikanaan enää viitsi ruveta sellaisiin kustannuksiin.
Emäntä vielä viipyi pihalla silloin ja isäntä jatkoi puhetta:
— Kehäkin siihen kaivoon tehtiin isävainajan loppuaikoina. Teimme sen, minä ja Pikku-Simuna. Enkä minä viitsi enää elinajassani sitä uudestaan… Palkatkin ovat niin kalliita ja puuvärkki. Eivätkä ne omatkaan pojat ole tällaisiin töihin tottuneet.