Nauratti.
Hän oli tosin myyskennellyt metsiä ennenkin, milloin sahapuita, milloin puriloitakin, tosin pieniä määriä vain. Mutta rahat? Missä ne nyt ovat?
— Pojat ja tyttäret äitinsä kanssa kilpaa kiskoneet kynttenkin välistä! mutisi itsekseen suuttuneena. Nyt jos hän tulisi sille päälle ja myisi talon, saisivat pojat mennä, hän antaisi lähteissä käsirahoja. Elättäkööt itsensä! Saavat periä kuolemani jälkeen, jos jää…
— Ja sitä jää! Minä en kuluta, virkahti, hymähtäen varmuuden tunnosta.
— Niistä ei ikipäivinä tule talonpitäjiä yhdestäkään, päivitteli tarkka mies.
— Eikä hän jätä taloansa niille hävitettäväksi, hän sen ennen vaikka…
— Itse myy, kun saa hyvän hinnan.
Niin olis isävainajakin tehnyt, arveli.
Jaakko Jaakonpoika joutui isää muistellessa tunnelmien aloille. Hämärän läpi talojen tulia kireästi tirkistävän silmän tuike lientyi.
… Kun hänen aikansa tulee kerran, tahtoo hänkin tehdä selvän lopputilin, näyttää kuinka uskollisesti hän on leiviskänsä hoitanut ja niitä kasvattanut niin kuin sanassa sanoo…