Kyynel herahti pehmenneeseen silmään. Mies joutui tarkastelemaan elämäntilinsä vastattavankin puolta. Sielläkin Jaakko Jaakonpojan suu vetäysi autualliseen hymyyn, sillä kirjoihin oli kirjoitettu »Kaikki on maksettu.»
— Kaikki on maksettu! kertasi hän ääneen.
Tulia tuikki läheisten talojen ikkunoista. Mutta tiellä ei kulkenut ketään muita kuin Jaakko Jaakonpoika, jonka hevonen taas höpläsi heinätukkoa tienohesta, siksi hetkeksi pysähtyen. Ajaja ei huomannut sitä, sillä hän alkoi reessään hiljaisesti väräjävällä äänellä laulaa:
»Herraa hyvää kiittäkäät, iloisest' ylistäkäät!» — —
4.
Helmikuun sunnuntai-illan hämärä alkoi hiipiä tupaan. Hermanni koetti kirjansa kera siirtyä lähemmäksi ikkunaa, voidakseen jatkaa. Emäntä istui takkakivellä nojaten muurinpieleen ja uinaili. Suuri, harmaa kissa kehräsi sylissä. Isäntä, Jaakko Jaakonpoika, tuli ulkoa, kävi suoraan hyllykaapille etsiäkseen jotain suuhunsa. Emäntä raotti silmiään ja virkkoi unisella äänellä:
— Ota pannusta.
— Viivyin niin kauan, alkoi mies selittää kun tuli savikupin kanssa pannun luo.
— Saitko lupaan?
— Niin, sitä suutaria? Lupasihan se, mutta…