— Jos niitä kovin ahtaalla pitää, niin livistävät … Amerikkaan ja muuta.
— Meidänkö pojat?
— Meidän niinkuin muidenkin.
Jaakko Jaakonpoika rupesi nauramaan. Oli mahdoton tajuta mitä hän naurullaan tarkoitti.
Vaimo loi häneen olkansa yli pitkän, tuskastuneen katseen.
— Vai… alotti mies jotain sanoakseen.
Mutta tupaan tuli nyt kaksi nuorukaista, edellimäinen talon vanhempi poika Martti, kumppalina joku toveri kylästä. Aivan jälessä tuli Kaisu, jota äiti alkoi nuhdella kauanolemisesta, komensi vaatetta muuttamaan ja itseään askareenteossa avustamaan.
Mitään puhumatta kävi Martti etsimään syömistä itselleen. Äiti neuvoi mistä saa. Isäntä siirtyi sivupenkille juttelemaan vieraan pojan kanssa.
Hermanni tuli tallista, asetti lyhdyn naulalle ja kävi kirjoineen takkavalkean ääreen, jonka valossa vaivoin näki lukea. Tupaan oli savupellin avattua hiipinyt kylmä. Hämärästi valaisi kolmenhalon tuli vesipadan alta. Syötyään meni Marttikin istumaan sivupenkille, jossa toiset harvakseen ajatuksia vaihtelivat.
Toveri alkoi kiirehtiä Marttia.