— Puhuakin se melkein yrittää, jatkoi Martti samaa ajatusta.

— Puhuvathan ne ainakin nuo sammakot. Vihtori naurahti pilkkailevin elein.

— »Kullallensa se sammakonpoikakin rapakossa kurnuttelee», hyräilee
Heinonen.

— Olin päivällä vainiolla, alkoi Martti kertoa. Siellä oli toisen talon sarka jäänyt syksyllä kääntämättä, mutta toisen oli käännetty. Siinä sen näki eron. Mun huomioni kiintyi siihen sen vuoksi, ja sitä varten sinne meninkin, kun niillä viime talvellisilla luentokursseilla siitä niin paljo puhuttiin. Muistatko Heinonen kun se agronomi kerran kuvaili, miten huhtikuun sade on kuin toimellisen emännän juoksujalassa huutama aamuherätys, jonka perässä tulee lämmin aurinko, kuin ainakin nouseva päivänairut kutsumaan maaemoa poikineen alkavaan kesäkautiseen päivätyöhön. Siinä pellolla oli hauska vertailla. Sänkipellolla vielä monessa kohti paksu hanki ja jää ja maa näytti aivan kuolleelta. Muutamin paikoin suuria vesilammikoita jäänpinnalla. Sitä vastoin se syksyllä aurattu pelto höyrysi ja huokui. Se teki, aivan kuin agronomi sanoi, sen vaikutuksen kuin siinä olisivat jo kaikki siihen kätketyt luonnonvoimat lähteneet aamuaskareilleen.

He olivat jo istuutuneet Heinosen tuvanpenkille. Ikkunasta tuli kevätyön hämäränkuulakkaa valoa. Sovittiin, ettei oteta tulta, mutta sen sijaan avattiin ikkuna. Martin kertomus oli näissä puuhissa häiriytynyt ja hän jatkoi sitä nyt vain heränneessä mielikuvituksessaan. Mutta Heinonen, joka oli tarkoin kuunnellut, muistutti:

— Noh, ja entä sitte?

— Sittenkö? havahti Martti. Ei mitään enää. Tunteeni olivat vain niin herkistyneet, että olin kuulevinani sieltä pellosta ääniä, jotka panivat: »noh, noh, noh, hei, hei, hei…»

Martti vaikeni ja katsahti arkana tovereitaan. Vihtorin suupielessä väreili ivahymyn alkua, Heinonen tuijotti pienillä silmillään vieressään olevaa nuorta miestä, joka aivan ilmeisesti epäili tehneensä itsensä naurunalaiseksi.

— Ja sinä aiot lähteä Amerikkaan? katkaisi Heinonen äänettömyyden.

Martti säpsähti. Katse lipui jalankärkiin. Vaistomaisesti tuli häneltä: