— No en minä päätä!
Erosivat.
6.
Samalla kun talonmyyntiajatus askarteli Jaakko Jaakonpojan mielessä kävi hän yhä säästäväisemmäksi. Martin mielialojen kehitystä katseli hän yhä kasvavalla epäluulolla. Aina siitä saakka kun Martti oli tilannut Pellervoa, varoi isä pojan ajatuksissa kapinahenkeä. Viime suvisten maanviljelysretkeilyjen jälkeen oli se henki kasvanut, kuten hän oli pelännytkin. Siitä lähtein asettui isä varovaisuuden vuoksi aina vastustamaan pojan ehdotuksia, varsinkin kun ne koskivat taloutta. Joskus jälestäpäin hän ajatteli, ettei asia olisi ollut niin vaarallinen, mutta niin se sai jäädä. Isä ei voinut päästä siitä vaikutelmasta, että kaikki muiden tekemät ehdotukset olivat vain hänen omaa kykyänsä vastaan tehtyjä muistutuksia. Joskus hän ajatteli harmissaan, miten ikävää se oli että kaikellaiset herrat ja narrit saivat poikaan niin vaikuttaa, aivan kuin emäntään entisaikaan…
— Eikä siitä tule talonpitäjää, Martista, totesi isä tällaisessa tapauksessa itselleen ja sanoi muillekin kun sattui.
Silloin hiipi aina kintereillä pääajatus että hän kuitenkin kenties myy talon. Mitä sitte maksaa vaivaa ruveta uudistuksia kustantamaan!
Tämä kysymys oli Jaakko Jaakonpojalle muuten käynyt omituisen araksi asiaksi. Mitä enempi hän myyntipäätöksessään itse varmistui, sitä vaikeammalta tuntui siitä puhua Martille. Sanoi asian millätavoin tahansa, aina näytti mahdolliselta että Martti suuttuu silmittömästi. Ja vaikka kuinka ajatteli, miten puolustautua, ei rahasummakaan näyttänyt turvaa takaavan, sillä hän epäili, että ne alkavat vaatia rahoista osaa itselleen. Sitä hän aivan kauhistui… Hänen eläessään ei muuta kuin pikkusen. Muutenhan ne olisivat pian pitkin maailmaa!
* * * * *
Muutamia päiviä edellisessä luvussa kerrotun keskustelun jälkeen käveli Martti syvissä ajatuksissa kotitietään. Olivat tulleet yhdessä Heinosen kanssa maamiesseuran kokouksesta ja eronneet tienhaarassa. Olivat jutelleet maataloudesta, tahi oikeammin Heinonen oli jutellut ja Martti kuunnellut.
Nuori mies oli alakuloinen. Hänestä tuntui kuin olisi taas nostettu jotain esirippua ja annettu katsahtaa näyttämöllä elämäntehtäväänsä ja sytytetty siihen sellainen into että teki mieli taputtaa käsiään. Mutta heti kotitielle käännyttyä laskeusi esirippu. Elämän vakava todellisuus ympäröi nuoren miehen kuin hyökyaalto. Kaikki vapauttavat, elämää lupaavat unelmat jättäytyivät tienhaaraan aivan kuin odottamaan siksi kun Martti taas tulee ja lähtee kylille muiden ihmisten seuraan.