— Sitä minäkin olen sanonut.
Nyt kauppias kertoi miten siitä erään naapurin poika oli päässyt kauppapalvelijaksi kaupunkiin ja ruvennut kohta saamaan viidensadan markan palkkaa.
— Mutta silläpä oli onni! ihmetteli Jaakko Jaakonpoika. Tuonko
Mikonperän Jaanun poika?
— Sen.
Hänen rupesi tekemään mieli käydä Mikonperässä. He olivat sen isännän kanssa nuoruudentuttuja.
— Vai on sen Jaanunkin poika kauppapalvelijana, tuota. Eihän ne enää kotona pysy tähän aikaan, eivätkä maatöihin…
— Niin, ja se Jaanu on myynyt talonsa.
— Myynyt talonsa? Kelle?
— Mikä lie ollut, joku vieras.
Mutta nyt ei Jaakko Jaakonpoika enää udellut. Kiireesti kooten kapineensa lähti hän ulos sanoen menevänsä katsomaan.