— Syntisiä lihanhimoja kutkuttavia elkeitä keksivät.
— Ja uskonevatko enää Jumalaankaan kaikki?
— Ei toki, Jaakko hyvä. Uskooko edes teidän poikanne?
Jaakko Jaakonpoika nosti pelästyneenä silmänsä.
— Marttiko? kysyi.
— Teidän poikanne?
— Niin Martti, Hermanni onkin nyt parhaillaan vasta rippikoulus.
Saarnaaja hivutti kämmentä sormellaan.
— Mahtaako Martilla olla vielä jumalantuntoa, vai onko seura saanut hävittää tyyten?
Jaakko Jaakonpojalle alkoi tehdä keskustelu pahaa. Isäntunto nousi puolustamaan poikaa. Kiinnittäen neuvottomana haparoivan katseensa Kananterin urkkiviin, nauraviin silmiin, sanoi hän syvällä vakavuudella: