Mutta nähtävästi hän tiedusteli aivan toista asiaa kuin tätä, sillä hän tapaili hermostuneella levottomuudella pojan katseita. Viipyi kotvan ennen kuin Martti vastasi:
— Rääpin niin kuin tällainen rääppii.
Mutta suuttumus nousi pojassa niin ettei voinut hillitä itseään. Hän heitti lusikan kädestään ja kiirehti kuohuaan pidätellen ulos.
Isän kasvoille nousi pilvi. Pian hän yritti tavoittaa tuttua hymyään, mutta ei onnistunut.
Hermanni katsahti kirjasta kun kuuli mitä Martti sanoi, mutta panematta siihen suurempaa huomiota painui taas lukemaan.
Jaakko Jaakonpoika istui. Kasvoilla ja koko olemuksessa kuvastui edelleen levoton epävarmuus. Aivan kuin johonkin tarttuakseen, kysäsi hän Hermannilta matalalla äänellä hyvin totisena:
— Onko Hermanni kuullut, että täällä oli taas se talonostajakin?
Poika ei vastannut, ehkä ei huomannutkaan.
— Kyllä se tarjoaa julman hyvää hintaa, jatkoi isä, nyt puolittain itsekseen, puolittain pojalle aiottuna.
Hermanni jatkoi lukemistaan.