— Mielelläsipä sinäkin sitte kuuntelet kun sullekin kerron mitä ihmiset puhuvat.
— Mihinkäpä ne korvansa.
— Ja jos sitä nyt menis ihmisten ohi mitään puhumatta, niin kopiaksi ne sanoisit kohta, kun tietävät että meillä vähä on.
Muorilla näytti olevan pahantuulen hetki, joka hänelle muuten sattui harvoin. Viimeiseen miehensä huomautukseen pyöri kielellä jo terävä vastaus, mutta painoi sen alas ja äänsi vain:
— Hmm.
— Mitä aioit sanoa? uteli mies, joka oli huomannut.
— En mitään! Emäntä tarttui saaviin ja lähti ulos. Toinen jäi tuijottamaan jälkeen, mielessä polttava uteliaisuus.
Hän saattoi tällaisessa tapauksessa joutua omituiseen levottomuudentilaan. Tarve saada tietää mitä ihmiset ajattelivat juuri silloin kun ne käänsivät selkänsä ja jättivät viimeisen sanansa hieman umpikuljuiseksi ja hämäräksi, tuntui kasvavan kuin nälkä. Hän koetti seuraavalta onkia tietoonsa sitä, mikä edellisen kanssa jäi hämäräksi. Mutta kun ei voinut suoraan kysyä, täytyi yrittää kiertotietä.
Toisinaan tuntui siltä, kuin kaikki tämä olisi tarkoittanut kysymystä: pitävätkö ihmiset minua rikkaana? Jos ne eivät pidä, jos niiden mielestä minulla on liian vähä, niin.
Se oli hänestä pulmallinen ja kiusallinen kysymys. Jos vain sen saisi selville, niin…