— Villekö se siinä? koetti Jaakko Jaakonpoika, tavoitellen leikkisää sävyä.
— Niin, Ville se siinä, Ville vain!
— Ville vain.
— Ville vain!
Jaakko Jaakonpoika hiplaili itseään edemmäksi, silmissä jo arastava ilme.
— Joudatko sinä suutari paikkaamaan nämä mun rajani?
— Olisko niillä kiire? Mestari pysähtyi työssään ja asettui puhelemaan.
Suutari oli vähäinen, keski-ikäinen mies, jolla oli lempeästi sointuva ääni, täsmällinen puhetapa ja kauniit siniset silmät.
— Kohta ne pitäis … ei proletaarilla ole kenkiä pankolla.
Suutari oli ottanut kengät ja katseli niitä.