Hänen silmänsä vaelsi ympäri seuruetta salaisin, terävin valonheittäjävivahduksin, tutkien ohimennen, hymyillen aina. Pastori Rapisen "hyljätyn" istumasijan hän oli heti huomannut, mutta ei siitä välittänyt. Sai kyllä istua siinä, papinsälli, köyhä, hyvässä lykyssä jumalaapelkääväinen akkain pappi…
Hän alotti tarkastelunsa rovastista, Moiliaisesta, joka istui lähellä autuaasti hyvinvoipana, nenänykerö ja hieno sikaari pystyssä, ruumis vajonneena puhvelinahkaan kuin jumalankukkaroon. Rovasti ei puhu mitään, hän kuultelee vain harvakseen puhallellen sikaarisavuja, kuultelee sitä hajanaista keskustelua, jolla herrat yrittävät kuolettaa odotusaikaansa. Isäntä ajattelee: jumalanmies. Suu vivahtaa hymyyn. Hän sattuu vertaamaan rovastia ja itseään. Apteekkari oli vapaa-ajattelija. Hymähtää: valitkoon Jumala itse meidän kesken!
Lääkäri, Heimopiittari. Apteekkarilla oli kaunaa tälle, joskus oli riideltykin. Nyt taasen sovittu. Mutta lääkäri oli joutavan tarkka muotojen mies. Ei jakanut spriireseptejä aivan apteekkarin halun mukaan, tuppausi liian lähelle hänen ammattisalaisuuksiaan, "liehittelemään kansaa", y.m. Apteekkari koetti vakoilla lääkärin askeleita, voidakseen hänkin joskus astua kannoille, kostaa. Hän katsoi miestä syrjäsilmällä, kun tämä jutteli nimismiehen kera eräästä salapolttopuuhasta.
Seuraava oli nimismies Fors, apteekkarin paras ystävä. Riita oli joskus yrittänyt tulla siitä, kun apteekkari ei tahtonut aina uskaltaa täyttää nimismiehen huomattavaa spriitarvetta. Mutta jotenkuten oli siitä sentään päästy. Hra Forssilla ei ollut mitään erikoisharrastuksia. Hän oli vain virkamies, joka koetti teettää työnsä poliisikonstaapeleilla, voidakseen itse päästä niin vähällä kuin suinkin.
Liikemies Himosen naama oli jo alkanut loistaa. Hän puhui nimismiehelle kiihkeästi muutamasta kauppa-asiasta. Oli ollut kyseessä saada lisenssi jollekin suuremmalle "tavaraparttialle", mutta sitte ei ollut saatukaan. Eikä Himonen tiennyt missä vika oli. Arveli kuitenkin että se oli hallituksessa, joka ilmeisesti rajoittaa kansan etuja valvovain yksityisten liikemiesten kilpailuvapautta, jättääkseen suosimilleen armoitetuille vapauden nylkeä. Apteekkari oli alkanut mieltyä tähän mieheen, huolimatta siitä, että sekin oli vain suomalainen nousukas. Mutta hänen suunnitelmissaan oli järkeä ja suuripiirteisyyttä ja puhui hauskasti.
— Kas pastori! Apteekkari hypähti ylös korituolistaan. — Te istutte siellä ovipielessä vain. Tänne! Hän osoitti omaa tuoliaan.
Pastori nousi ja kumarsi kiittäen. Ei mitenkään hän isännän paikkaa!
Tässä on hyvä.
Apteekkari Lemón istui velvollisuutensa tehneen ilmeellä takaisin tuoliinsa.
Juuri silloin kannettiin juomavehkeet pöytään. Muuan ikkunaverho, joka ei ollut täysin sulettu, laitettiin. Ja kun palvelija oli mennyt, otti apteekkari pullon jostain ja laski sen salaperäisin hymyin pöytään. Puheensorina lakkasi. Rovasti kiinnitti katseensa katon läpi taivaasen ja imi savuja, nimismies pyyhki sikaaristaan tuhkan porsliiniaugurin ammottavaan kitaan ja hymyili jännitettynä. Tohtori katsoi hieman totisena pulloa, gulashi pani kätensä sievästi ristiin alkavan ylpeytensä päälle, ja katsomatta mihinkään, virkkoi:
— Hjaa — jaa — jaa.