Vaimo yrittää vetäytyä pois, mutta ei tee vielä suoranaista väkivaltaa.
— Mitä sinä nyt?
Ääni on kireä, kylmä, vihainen.
— Konjakkia!… Jeesuksen Kristuksen nimeen.
— Mistä! huudahtaa vaimo.
— Sinulla on, Eliisa. — Armahda minua, minä kuolen.
Eliisa kääntyy mennäkseen.
Miehen kädet hellittävät. Hän valahtaa vuoteeseen kuin riepu, ummistaa silmänsä ja näyttää vaipuvan taas tajuttomuuteen.
VI.
Vaimo jää seisomaan ja katsomaan. Katsoo kuin tiedotonta kuollutta, luulee että mies ei huomaa eikä tajua.