Kirsi kävelee pöytäpenkille. Tuvassa vallitsee sunnuntairauha. Missä lienevätkin kaikki?
Joose on heittäytynyt pitkälleen penkille. Vanhan isännän veisuunhyrinä on hänelle jo kertonut, että sillä taas on. Tarkalla vainullaan hän haistaa, kun tämä astuu tupaan, hajun, joka lemahtelee penkille asti. Renki suoristautuu kismittelemään ja huokaa sanoiksi:
— Kun sais viinaa.
— Mitä sinä sillä? kysyy vanha Kirsi nuhtelevana ja otsa rypyssä.
— Tekee mieli.
— Piru sellaisen mieliteon antaa.
— Antaneeko hänen piru vai Jumala, mutta mieleni mun tekee.
— Rukoile Jumalaa että ottais himon pois.
— Ottaiskohan? Joose nauraa takinhihaansa.
— Ottaa. Joka Jumalalta pyytää apua, pääsee pahoista himoista ja viettelyksistä, selittää Kirsi. Samalla hänelle vilahtaa mieleen, mahtaako Joose huomata että hän on maistanut.