— Paha saha, kertasi äiti.
— Minä panen pahan sahan pois, sanoi ukko.
— Iikka tahaa vielä!
Ja poika vääntäysi isän sylistä.
— Sahaa uudesta! kehoitti isä.
— Ei enää, torui äiti.
— Anna sen…
— Sahaa kaikki sormensa.
Siinä keksi Malakias jo leppeämmän vivahduksen.
Hänen sielussaan alkoi laulaa pieni lintu.