Kun Malakias vähän jälkeenpäin tungoksessa tuli ulos, ei hän heti löytänyt omiaan.
Mutta kirkonveräjän ulkopuolella tapasi omankyläläisensä, Riitaluhdan Esan. Tämä oli hieman kiihtyneenä jostain ja veti Malakiaksen takinhihasta syrjään saadakseen sanoa ilmeisesti hyvin tärkeätä asiata.
XIII.
Malakias äkkäsi heti, että Esa oli ottanut ryypyn ja että takin povitaskussa pullotti. Outo, epäselvä ajatusvirta kulki läpi aivojen. Malakias oli huomaavinaan, että siinä törmäsi vastakkain jotain.
Tahi oikeammin: joku jonkunaikaa levännyt mahti tuntui heräävän, avaavan suutaan ja haukottelevan. Sitä asettamaan ja nukuttamaan ryntää toinen sillä aikaa valtaan ja herruuteen päässyt. Malakias astelee Esan vieressä. Esa juttelee kiihkeästi miten paikkakunnan sanomalehteen on kirjoitettu heidän kylältä sellainen häväistysjuttu, että sen kirjoittajalle pitää antaa sellainen muistutus, ettei enää toista kertaa rupea kyläänsä häpäisemään.
Opas johti Malakiasta pois kulkutieltä, kohti hieman syrjässä olevaa metsäistä saareketta. Huomatessaan tämän, pysähtyi Malakias ja sanoi, että emäntä ja poika odottavat kylässä hevosen luona, eikä hän voi tulla. Esa kohotti hieman takkinsa rintapieltä — sieltä näkyi pullonsuu — ja katsoi merkitsevästi Malakiaksen silmiin. Tämä ravisti päätään, otti askeleen jo palatakseen ja virkahti:
— En minä! Mutta mitä on kirjoitettu ja kuka?
Esa lähti mukana astumaan takaisin. Matkalla kylään hän kertoi.
Sanomalehteen oli nyt kirjoitettu, että meillä Takamäen kylällä on isäntäin kesken se viinanpoltto-osuuskunta ja kerrottu juurtajaksain miten se on järjestetty. Vielä selitetään sekin miten me olemme liikenevän viljamme laittaneet kaikki viinaksi, joten meiltä ei ole liiennyt paljo mitään yleiseen kulutukseen.
Aluksi Malakias kuulteli välinpitämättömänä, aivan kuin asia ei ollenkaan kuuluisi hänelle. Mutta kun paljastuksessa ilmeni sen jatkuessa seikkoja, jotka silloin tällöin hälppäsivät välittömästi hänenkin liikavarpaitaan, alkoi hänen mielenkiintonsa herätä. Hän tunsi siinä, että kylän uusi kansakoulunopettaja lie — hän alkoi kohta epäillä opettajaa — ryhtynyt paljastamaan maailmalle kylänmiesten salaisuutta, jonka säilyttämisestä oli miehissä ylpeilty parisen vuotta ja pidetty sitä kylän kunniana. Oli oikein sovittu siitä, ettei kukaan saa päissään siitä mitään puhetta ottaa, silloin kun tulee helposti sanoneeksi liikoja. Tämä yhteinen salaisuus oli sitonut Takamäen kyläläiset entistään paljon lähemmin yhteen. Ennen oli kylällä ollut sonni- ja puimakoneosuuskunnat, mutta varsinkin viimemainittu pyrki muuttumaan vain riidan aiheeksi. Mutta sitte kun tuli tämä viinanpoltto-osuuskunta, pääsivät miehet lähemmäksi toisiaan ja muodostivat ikäänkuin valtion valtiossa, omine viinankeittohommineen, seuranpitoineen, lakineen ja valtiosalaisuuksineen.