Tämän johdosta Takamäen kylä entistä enempi eristäytyi muista pitäjään kylistä. Ennen oli silloin tällöin hienokseen nuruttu, kun piti olla niin kaukana kirkolta ja pitäjäläiset tuntuivat heitä pitävän itsestään jälkipajulla olevina. Mutta nyt olivat takamäkeläiset nousseet jollain tavoin johtavaan asemaan, ainakin omasta mielestään. He kun olivat ajan suuren tarpeen, viinakysymyksen, ratkaisseet niin ettei ollut kellään omalla kylällä puutetta, antaneet yleiseen kulutukseen vain sen verran viljaa, että kruunun silmä peitettiin ja käyttäneet loput viinankeittoon. Jotkut olivat sanoneet heille, että sellainen on laitonta. Mutta arvostellessaan ajan elämää ja ihmisten edesottamisia mieskarohissa, sanoivat he kaikin hammasten välistä ja sylen piristessä, että he antavat sellaisille laeille passituksen, joka ei vie kunnianpaikkoihin.
Niin eli ukoissa, jotka koko sielultaan olivat muuten porvarillisen mailmankatsomuksen läpitunkemia, se ajatus, että Takamäki oli, näinä poikkeusaikoina, jollain tavoin kohonnut itsenäiseen, riippumattomaan asemaan, niin että Suomen tasavallalla ei ole ainakaan sen elintarve- ja viina-asioissa minkäänlaista sanomista. Jos taas valtiovalta poliisiensa ja oikeutensa kautta sekaantuisi Takamäen sisällisiin asioihin, he olisivat valmiita rikkomaan kaikki diplomaattiset suhteet ulkomaailman kanssa, jos niikseen tulisi.
Se oli kaikki vapaudentuntoa, suurta vapautta, etuja ja oikeuksia tuottavaa takamäkeläistä politiikkaa, joka ei tahtonut enää tietää mitään velvollisuuksista.
Kaikki he olivat mieleltään kirkollis-uskonnollisia. Jumalaa ei saanut pilkata eikä sakramentteja hylkiä. Piti käydä silloin tällöin kirkossa. Ja kun kylään tuli raamatunselitys, kuului kristillisiin velvollisuuksiin mennä sinne. Kaikesta tästä olikin Takamäki ollut pari miespolvea kirkonkirjoissa erittäin kehutussa maineessa. Mutta sillä he uskoivatkin täyttäneensä velvollisuutensa Jumalaa kohtaan. Kun Jumala ja kirkko eivät vaatimuksiaan vain ruvenneet lisäilemään, tulisivat takamäkeläiset olemaan aina velvollisuuspaikallaan aivan yhtenä miehenä.
Maallinen järjestys sitä vastoin näytti pyrkivän aina muuttumaan heidän vahingokseen ja sitä he moittivat sanoin ja teoin. Verot kasvoivat, hevosenkenkäin ja naulain hinnat nousivat, päivämiesten ja palvelijain palkat ja… Mutta mitään helpotusta mistään ei kuulunut. He alkoivat epäillä jo koko esivaltaa ja eduskuntaa. Säätävät lakeja ja purkavat niitä. Ei lempokaan tiedä mikä milloinkin on voimassa. Kun siitä saa tiedon, on jo muutettu. Käskee niitä sitte totella!
Alkoi näyttää viisaimmalta elää tätä maallista elämää oman järkensä mukaan piittaamatta mitään herrain laeista. Varsinkin kun ollaan rehtiä miehiä muutenkin.
Se tuntui mukavalta ja vapaalta. Varsinkin kun koko kylä oli niin yhtä mieltä. Vallankumouksen vapaus oli vihdoinkin tullut Takamäellekin. — —
Malakias on kuullut ystävänsä selostuksen kirjoituksesta. Sanomalehti on hänellä kädessään. Malakias ei nyt rupea lukemaan tiellä, mutta hänellä on lehti kotona, siellä hän lukee. Molemmat ovat varmoja, ette kirjoittaja on viime syksynä kylän koululle tullut uusi opettaja, Sinisalmi. Hän oli näyttänyt jos viime talvena olevan suuri raittiusintoilija.
Malakias huomasi joutuneensa tilaan, jolloin hän ei ollut ollenkaan selvillä, mitä tulee ajatella ja tahtoa. Viime aikoina oli hän elänyt aivan kokonaan sellaisessa mielentilassa, jolloin raittius on hyvin tärkeä, jopa suorastaan pelastava elämänarvo. Mutta jos nyt joku menee innottelemaan siihen määrään, että kyläkunnan hyvä maine pilataan sanomalehtikirjoituksella, varsinkin kun sen tekee mies, joka on vasta äsken tullut kylään, eikä tiedä kuinka siivo ja hyvä kylä Takamäki on, sellainen vaatii että miesten pitää tarttua asiaan.
Toiselta puolen on hän hieman arka. Kaikki tietävät että hän on ollut juoppohulluna. Hän on itse sitä kauhistunut. Ihmiset tietävät että heillä on ollut hädässä pappi ja lääkäri. Sitten vielä menee mieleen sekin. Ne taitavat aina sitäkin muistaa? Hän on ajatellut ettei hän enää ryyppää. Hän muistelee kironneensa viinan. Yhtäkkiä ajattelee: todellakohan minä olen aikonut pysyä aivan raittiina? Yritti saada siitä selvää mielikuvaa. Mutta ajatus tuntui värisevän kuin hermostunut käsi, joka yrittää lankaa hienon neulan silmään.