— Maksaisi hänelle, perhanalle, ainakin lupaisi, myönteli Napamäki.
— Kyllä tämä on sellaista kauppaa, jossa komplotin jäsenten täytyy myös täyttää lupauksensa, sanoi Heikkilä ja naurahti.
— Se siinä onkin, olla niiden kaikellaisten kanssa komplotissa! tuskitteli Sumu tukkaansa kynsien. — Mutta mistä niitä ottaa luotettavia tähän aikaan?
Esan suu meni nauruun.
— Luotettavia lainrikkojia, virkkoi.
Sumu kiivastui:
— Niin, mutta eihän se sellainen mikään laki?… Piruko sitä pitää, enempää kuin sitäkään, joka käskee grammottain punnita leivän isännälle ja emännällekin?
Sumu katsoi tutkien vuorotellen jokaisen naamaan. Jatkoi:
— Kuka niitä sellaisia lakia tottelee? Mitä siihen kenenkään tulee syönkö minä vai juonko ja paljoko vai vähän, kun se on mun omaa ruistani? Ja tätä hallituksen huushollaamista tämän viinan kanssa, sitä en minä ole ikänä ymmärtänyt muuksi kuin herrain juonitteluksi. Ensin ne ottivat viinankeittoluvan talonpojilta ja antoivat porvareille. Nyt muka kielletään kokonaan, mutta herrat vedättävät valtion laivoilla ulkomailta ja juovat niinkuin ennenkin.
— Entä apteekkarit ja tohtorit! huudahti Esa, ottaen piipun suustaan, että voi paremmin sanoa. — Tämäkin meidän apteekkari… voi pentelettä kun on rikastunut tentunkaupalla.