— Sano pois vain: pappissäätyyn! nauroi isä hieman hermostuneesti. Poika nauroi jo kevyemmin:
— Pappissäätyyn. Niin, mutta myöskin yleensä ryssän hyväntahtoisuuteen. Sillä ryssä on ikuinen vihollisemme ja pysyy ryssänä, vaikka sen voissa paistaisi. Ja papit, ne eivät ole poliitikkoja.
— Mutta sinähän meinaat itsekin papiksi?
Iiskan silmä livisti hieman arkana isän katseen ohi. Hän virkahti vältellen:
— Niin kai, mutta poliitikoksi en aio. Sitä paitsi ei papin minun ymmärtääkseni tarvitse välttämättä olla vanhoillinen.
Isä oli odottanut jyrkempää vastausta ja äänsi helpottuneesti myöntäen:
— Ei tietenkään. Muuten sinä kai tiedät senkin, etten minä ole käsityksiltäni vanhoillinen.
Iiska katsoi isää silmiin:
— Miten sen ottaakin.
Isä kivahti: