Nyt seurasi selonteko, jonka sisältö oli lyhyesti tällainen:
He olivat olleet kihloissa toista vuotta, Suurperän Yrjö ja hän jostakin syystä eivät he olleet tahtoneet kiirehtiä naimisiinmenoa. Varsinkin Lissu oli sitä lykännyt, eikä Yrjökään ollut kiirehtinyt. Kun täti oli kerran kysynyt, rakastiko Lissu, niin tämä oli joutunut pitkäksi ajaksi sitä ajattelemaan eikä se alkanut selvitä. Hän rupesi pelkäämään, ettei hän ehkä rakastakaan niinkuin pitäisi ja kuinka hän voisi silloin mennä naimisiin? Yrjön käytös oli niihin aikoihin muuttunut omituiseksi… hän vaati että Lissun oli päästettävä makaamaan kanssaan. Lissu suuttui sellaisesta. Kuinka hän, kun ei ollut ikinä miesten kanssa maannut? Sitähän ne tekevät, mutta ei hän vain! Ja mitä ruustinnakin olisi sanonut, kun olisi saanut kuulla! ja mihin hän olisi pannut silmänsä rovastin edessä? Noo, nyt heidät oli kuulutettu viime sunnuntaina ensi kertaa.
Eilen illalla sitten tuli pappilan keittiöön joku ja pyysi Lissua menemään ulos. Hän meni ja tapasi siellä rippikoulutoverinsa, erään talontyttären sieltä Suurperän kyliltä. Tätä kertoessaan alkoi Lissu itkeä. Se tyttö oli kertonut, että Yrjö oli makaillut hänen kanssaan viime keväästä alkaen silloin tällöin ja sanonut, että kihlaus Lissun kanssa oli purkautunut. Ja nyt on tyttö raskaana Yrjölle.
Siihen pysähtyi kertomus kotvaseksi, sillä kertoja oli joutunut sellaiseen järkytystilaan, että tädin täytyi käydä tukemaan.
Vihdoin sai Lissu kysytyksi:
— Mitä täti nyt neuvoo tekemään?
Emännän päätä poltti. Hän ei ollut ollenkaan valmistautunut vastaamaan sellaiseen kysymykseen.
— Mutta entä jos se tyttö valehtelee? arveli hän vihdoin.
Lissu nosti suuret silmänsä, joista kyynelten keskeltä loisteli hämmästys:
— Voisiko sellaistakin valehdella?