— Kinkerille.
— Olkoon vain! Kinkerillä pitää jotain osata ja näyttää että johonkin kelpaa.
— Tansseissa myös pitää osata.
— Noo polskan, aina sen osaa pelimannin soiton mukaan.
Oli saavutettu tyyni, hilpeä mieliala. Saara kävi kutsumassa aamiaiselle. Mutta samassa, kun he jo olivat astumassa toiseen huoneeseen, kuului ovelta arka koputus. Sai tulla sisään.
Sieltä tuli puoliränsistyneissä entisissä herrasmiehen vaatteissa keski-ikäinen, keskikokoinen mies, jolla oli punertava, aivan hoitamaton parta. Huomasi heti, että siinä oli ollut miehenvärkki, jota elämänkoulu oli muokannut, mutta jonka kohtalo sittemmin oli työntänyt luisumaan kadulle.
Huoneeseen oli jäänyt vain Iiska.
— Huomenta, tervehti vieras ja tarjosi tutunomaisesti kättä, jonkinlainen reipas huumori sädehtien silmistä.
— Ka, Länsipää. Mitäs sinä näin aikaisin?
— Asiat vaativat. En minä lue enää papiksi niin kuin sinä, kuuletko. Olen aikonut liikealalle viipymättä. Ajattelen pientä omaa liikettä. Luulen saavani luottoa. Sen yhteydessä olisi aina mahdollisuus sivutoimiinkin, sellaisiin, jotka miellyttävät, jottei tarvitsisi suoraa päätä painua poroporvariksi. Ajattelen sivutoimena sanomalehtityötä edelleen. Se on minun luonteeni mukaista. Luulen muuten, että minulle pian tarjotaan paikka Suomettaressa.