Koivunoksalla oli siis niiden isäntäin kesken, jotka olivat silloin tulleet kuntakokoukseen, enemmän kannatusta. Hän pitikin vaaliaan niin varmana, että teetätti jo kaupungin räätälillä pitkän valtiopäivämiestakin. Kuitenkin jakautuivat vaalissa eri pitäjien äänet niin ettei Koivunoksakaan tullut valituksi. Mutta hän oli kuitenkin ollut ehdokkaana. Sekin oli jo arvoa ylentävää. Pitkää takkia saattoi käyttää hautajaisissa ja häissä. Se kuului porvarille erotukseksi talonpojista. Niin oli Koivunoksa jo kauan ajatellut, mutta nyt vasta oli ajatus toteutunut. Pitkä takki jouti olla.
Valtiopäivämiesvaalien jälkeen mielet pian rauhoittuivat siitä asiasta, mutta ilmassa liikkuvat huhut kävivät yhä kirjavammiksi. Kun valtiopäiväkutsu julaistiin joulukuulla, vaikutti se jo niin peloittavasti, että kunnallispuolueet alkoivat lähennellä keskinäisen turvallisuudenkaipuun merkeissä.
Joulun tienoossa tuli maisteri Pikkukoski, entinen Halfors, sattumalta paikkakunnalle. Hänen tietonsa olivat sellaisia, että Koivunoksa lähti Pikkukoskea itse kyyditsemään Pyydysmäelle, jossa tämä ilmoitti aikovansa pistäytyä.
Oli joulun välipäivä. Ilma oli pehmeän leuto. Äsken oli satanut lunta. Teillä oli vain vähäisen liikuttu. Koivunoksan laihanpuoleinen kyytihevonen hölkkäsi hiljaa metsätiellä kohti Pyydysmäkeä. Peltru lauleli kiiltävän selkätyynyn päällä. Tiellä ei näkynyt muita liikkeellä kuin pari poikaa, jotka suksineen tulivat vastaan ja aikoivat ilmeisesti rintapitäjälle. Kahden puolen tietä seisovat kuuset kantoivat totisina ja juhlallisina oksillaan raskasta, tuoretta lumitaakkaa. Hevosen askeleen ääni sammui pehmeässä lumessa. Vallitsi luonnon lumoava joulurauha.
Ajettaessa metsätieltä Pyydysmäen aukealle valtasi mielen uljas, asutun maailman näky. Lumipeitossaankin Ylisen, Pyydysmäen, erään Juurakkolan, ja Rinta-Pyydysmäen kartanot tekivät rohkaisevan vaikutuksen. Tuolla oli hieman sivulla kansakoulu, tuolla meijeri, täällä nuorisoseurantalo.
— Tämä on voipa kylä, kehaisi maisteri Pikkukoski hyvillä mielin antaen katseensa lipua edestakaisin yli kyläin.
— On, on, ne voivat hyvin, tämä on rikkaanpuoleista kylää, virkkoi Koivunoksa pitäen sikaria kädessään.
— Tuo on Erkki Pyydysmäen, lautamiehen talo, osoitti Koivunoksa.
Pikkukoski katsoi sinne, se näkyi etäämmältä,
— Vai niin. Minä luulin itsekseni tuota.