Hän tempasi hieman hermostuneesti hevosta ja jatkoi:
— Minä olen vanhoja, suomalainen… en minä lähde niiden kelkkaan. Vanha mies… viitsi.
Pikkukoski lohdutti:
— Mitäpä siitä. Pitää kukin sen, minkä hyväksyy, ja sillä hyvä. Eiväthän ne eroavaisuudet ole niin suuria.
— Suuria ne ovat, väitti Koivunoksa ja väänsi päätä. — Ruotsalaisiahan ne melkein ovat, ne nuoret, ainakin niiden asioita kulkevat ja kaikkia hullutuksia tuumaavat. En minä sellaisista välitä, minä olen vanha mies jo.
Hän katsoi uudestaan syrjittäin Pikkukoskeen ja kyseli;
— Mutta kuinkas tekin… tehän olitte ennen vanhoja, vai muistanko väärin?
— Ei se väärin ole, nauroi Pikkukoski. — Mutta ne ovat nyt aatteet pyrkineet vetämään sinne päin.
— Hm, hm… ei minun mieleni muutu.
Mutta nyt he ajoivat tiellä samaan suuntaan kulkevan miehen ohi, jonka havaitsivat rinnalle päästyään opettaja Lintumäeksi.