— Kas! huudahti Pikkukoski.
— Vai sinäkö… päivää.
Kättelivät.
Koivunoksa, salatun ajatuksen pieni pilkkahymy suupielessä, ojentaa puolilaiskasti kätensä ja virkkaa myöskin:
— Päivää.
— Päivää.
Selvisi, että matkan päämäärä oli sama. Lintumäki nousi kannaksille, ja kohtapa jo oltiinkin Pyydysmäen pihassa.
Isäntä itse tuli vastaanottamaan.
— Tuleepa siinä harvinaisia vieraita ja mieluisia.
— Kuinka mieluisia lienevät, naljaili Koivunoksa.