Pyydysmäen silmä varasti hieman säpsähtäen soututuolissa köllöttävään Koivunoksaan ja siitä Lintumäkeen, jossa hänen katseensa hetkisen viipyi ikäänkuin varoittaen. Mutta Koivunoksa ei ollut huomannut. Aivan kuin jostain unelmista heräten hän irroitti selkänsä nojalaudasta ja katsoi kysyvästi Pyydysmäkeen.
— Mutta se sellainenhan on perustuslain vastaista?
— Mikä?
— Se sellainen?
— Tietysti!
— Mutta kuinka keisari sellaista hyväksyy?
— Rikkoo perustuslakia, kuului Lintumäen ääni aivan äskeisessä virityksessä, uhmaavana ja jääväämättömänä.
Nyt katsoi Koivunoksa Lintumäen silmiin ja jäi hetkiseksi tuijottamaan. Sitten hän virkahti:
— Sitähän se on, ei sitä muuksi voi sanoa.
— Sitä se on, keisari rikkoo valansa! Ja me molemmat syytämme häntä samalla tavalla, joten kumpikaan ei kelpaa toistaan vastaan todistamaan.