Puhelimessa vastattiin:
— Valitettavasti kaikki on totta. Senaatissa ovat puolet äänestäneet vastaan, toiset puolesta. Yhden äänen enemmistöllä on manifesti päätetty promulgeerata ja julaista asetuskokoelmassa.
Nyt Erkki jo yritti hieman kuohahtaa:
— Mutta kuinka Suomen senaatti sellaista julkaisee, sellaista laitonta, mahdotonta?
Pyydysmäen sielussa myllersi sekasorto. Siellä kamppaili hukkuva kansallistoivo kuohuvaa, ylivoimaista epätoivon myrskyä vastaan pysytelläkseen pinnalla. Hänen ajatuksissaan vilahteli senaattori Yrjö-Koskisen hahmo kuin aaltojen varassa kelluva pelastusrengas, jota hukkuessaan tavoittaa. Oliko hän puolesta vai vastaan? Viime kädessä tuntui vastaus tähän kysymykseen ratkaisevan maan pelastuksen. Keisari kulki jo jossain etäällä rikoksellisena ja kirottuna. Hänen teki mieli kysyä Yrjö-Koskisesta jotain, mutta hän ei uskaltanut. Silloin taas puhuttiin langan toisessa päässä:
— Useimmat suomenmieliset senaattorit ovat äänestäneet julkaisemisen puolesta.
Pyydysmäen ääni tuskin kuului, kun hän virkkoi torveen:
— Yrjö-Koskinen on tainnut…
— Julkaisemisen puolesta äänestänyt, kuului puhelimesta.
Vähältä oli puhelintorvi pudota kädestä. Pyydysmäki koetti vaihtaa sen toiseen käteen ja toiseen korvaan, sillä käsikin kummallisesti väsyi. Mutta samassa hätyytettiin jo jossain keskusasemalla ja puhelu täytyi lopettaa.