Pyydysmäki putosi istumaan tuolille pöydän viereen, ja hänen kasvonsa olivat oudon kalpeat. Iiska läheni toisesta päästä pöytää:
— Mitä, mitä se oli? Voiko isä pahoin?
— Perustuslait kumottu.
Ääni tuli väkinäisesti käheästä kurkusta.
Siihen kokoontui nopeasti koko perhe. Kyselemällä saivat he isältä vähitellen tietoonsa kaiken, mitä hän oli kuullut. Ainoastaan yhtä seikkaa hän ei voinut huultensa läpi laskea: että Yrjö-Koskinen oli äänestänyt julkaisijain puolella.
Eero ja Jussi ovat kuohuksissaan.
— Kun keisarikin syö sanansa! sähisee Jussi.
— Pettää kokonaisen kansan! jatkaa Eero,
Mutta sitten oli kamarissa aivan hiljaista. Pyydysmäki istui yhä ja tuijotti eteensä. Emäntä oli asettunut istumaan hänen viereensä ja piti kiinni kädestä, sormi herkästi valtasuonen, päällä, ja katsoi tarkoin silmiin. Isällä oli joskus ollut sydänkouristuksia.
Tyttäret, miniät ja pojat seisoivat ympärillä hiljaa, aivan kuin kuolema olisi käynyt talossa. Ovi oli raollaan, ja tuvasta kuului lasten täysirintainen melu, missä Sameli-sedän ääni oli iloisena mukana.