Nuorukainen pesee toisessa huoneessa kasvojaan pysyen jonkun aikaa vaiti. Pyyhkiessään hän vihdoin virkahtaa:
— Kaunokirjallisuutta tuskin voi olla erikseen eri säätyluokille, talonpojille ja herroille.
— Sitä minä nyt en varmaan tiedä, voiko. Mutta minut on tämä talvi Helsingissä pannut yhä enemmän epäilemään, että koko sivistys menee hittoa kohti. Ei se sivistä herrojakaan sellainen kirja kuin tämä "Yksin", tai sellainen kuin "Salakari".
Oltiin lyhyt aika vaiti, kunnes poika jatkoi:
— Entä jos ei isä pysty oikein arvostelemaan kirjallisuutta?
Miehen otsalle nousi hieman punerrusta. Mutta ilmeisellä ponnistuksella sai hän paisuvan kuohahduksen asettumaan.
— Se on hyvinkin mahdollista, se! hän virkahti jo hieman helpottavasti naurahtaen. — Mutta kun minun täytyy valtiopäivämiehenä ottaa siinäkin asiassa oma kanta, niin eiköhän silloin ole viisainta tehdä niin kuin omalla suomalaisella talonpoikaisjärjellä parhaiten oikeaksi ymmärtää?
Poika ei voinut sanoa mitään sitä vastaan, vaan myönsi:
— On.
Nyt toi punakka palvelustyttö kahvia.