— Aatteet… aatteet, jaa, ne tietysti ovat välttämättömiä. Jos kansallisuuden harrastukset menevät vain taloudellisiin ja valtakysymyksiin, ei se synnytä tervettä kehitystä.
— En minäkään juuri sitä tarkoita. Tarkoitan vain, että tämä nuorten aatteellinen harrastelu ja haparoiminen liikkuu liian kaukana käytännöllisestä elämästä.
Senaattori murahti hiljaa, kun mainittiin "nuoret".
— Noo, ne nuoret, nuorilla nyt on aina haihattelunsa, mutta vakavasta politiikasta ne saisivat pysyä erillään. Ne vain hajoittavat ja sotkevat.
— Sitähän minäkin…
— Sellaiset kuin kansanopistoasia, nuoriso- ja raittiusseurat, kaunokirjallisuus ja muut semmoiset, ne kuuluvat nuorisolle.
— Niin, vahvisti Pyydysmäki hieman empien.
Mutta senaattori jatkoi:
— Niin, minä nyt puhuin nuorista yleensä, mutta onhan se tämä "nuorten" puoluekin. Siinä on muutamia politikoitsijoita ja sitte nuorisolla on taipumusta seurata radikaalisia tunnuksia. Valitettavasti olemme me suomalaiset niin eripuraista ja hajalle pyrkivää kansaa, että jos me jossain suhteessa joudumme erimielisiksi, niin heti pesäeroon pitkin linjaa. Jokainen tahtoo olla mestari kaikilla aloilla. Suutari ei pysy lestissään. Pitäisi vähitellen ruveta saamaan aikaan käytännöllistä työnjakoa kaikilla aloilla. Silloin eivät eripuraisuuden aiheet vaikuttaisi niin voimakkaasti. Ei oltaisi aina toistensa tiellä.
Nyt saatiin teetä. Sitä laitellessa kysyi senaattori: