— Kun minä ajattelen suomalaisuuden taistelua ryssäläistyttämistä vastaan, katson siis aivan välttämättömäksi, että maamme tilattoman maatyöväestön taloudellinen ja yhteiskunnallinen asema parannetaan niin nopeasti kuin mahdollista. Köyhät, kurjuudessa elävät ja sivistymättömät kansanlaumat ovat aina olleet valtioitten sisällisenä vaarana ja heikkoutena. Sitä ne ovat monin kerroin sellaisessa valtiossa kuin Suomessa, jonka perustuslaillinen valtioasema lepää vain heikon ihmissanan, olkoonpa vaikka keisarillisenkin, paikkansapitäväisyyden varassa. Jokaisen ihmisen luulisi ymmärtävän, että kun keisarin tahtoa sitten velloo ja vääntää sellainen kansalliskiihkoinen voima kuin Venäjän mahtava virkavalta, on keisarin sanalle perustetun Suomen valtion kohtalo aivan hiuskarvan varassa.
Senaattori vetäisi pari sauhua ja lisäsi:
— Ei ole mikään harvinainen tapaus historiassa, että hallitsija rikkoo lupauksensa.
Hän katsoi tiukasti Pyydysmäkeä silmiin.
Vieraana istuva tunsi syvää levottomuutta. Hänen teki mieli sanoa jotain. Mutta arvonanto senaattoria kohtaan oli niin suuri, että halustaan huolimatta hän pidättäytyi ja vain jännittyneenä imi muistiinsa suuren johtajan sanoja.
Johtaja jatkoi:
— Aatelisto ja porvarissääty luovat ruotsalaisen politiikan. Mutta niiden takana ei ole ketään muita kuin heidän oma luokkansa. Eikä Venäjällä ole vielä unohdettu, että meidän ruotsalaisiamme sitoo vanhaan Ruotsiin historialliset ja heimolaissiteet. Heidän politikoimisensa ei koskaan edusta eikä voi edustaa Venäjällä suomalaiskansallista mielialaa. Sitä voi tehdä vain suomalaisen kansan edustus, talonpoikain ja työväen. Pappissäätykin, niin hyvin kuin se onkin ymmärtänyt suhteensa suomalaiseen kansaan, herättää ryssän epäluuloa. Ainoa turvamme on talonpoikaissääty, suomalainen kansa ja siihen liittynyt suomalainen sivistynyt sääty. Vai mitä Pyydysmäki ajattelee?
Senaattori jäi odottamaan. Pyydysmäki joutui hieman hämilleen, kun hänen mieltään näin yhtäkkiä kysyttiin. Mutta kohtapa hän huomasi, jo oikeastaan odottaneensakin vuoroaan. Naurahtaen hän virkkoi:
— Sepä merkillistä, että herra senaattori esittää aivan samanlaisia mielipiteitä, kuin minulle on kasvanut siellä kaukana maaseudulla. Suomalaisen kansallisuuden valtaanpääsy ei ole mahdollinen, ellei se pääse taloudellisesti vaurastumaan ja ota politiikan johtoa käsiinsä. Minä olen monta kertaa oman seurapiirini kanssa väitellyt siitä, että nämä meidän kansalliset harrastuksemme eivät vaikuta talonpojan ja työmiehen talouteen kohottavasti. Eiväthän köyhät ihmiset aatteilla elä.
Sivellen leukapartaansa hillitsi senaattori: