Senaattori nousi ja astui muutaman kerran edestakaisin lattialla. Sitten hän virkkoi:
— Mutta minä uskon sellaisen ajan tulevan. Hän katsahti ohimennen Pyydysmäen silmiin, asettui taas entiselle paikalleen ja jatkoi hiljaisella, mutta omituisen ankarassa sävyssä:
— En minä ruotsalaisia vihaa heidän ruotsalaisuutensa vuoksi, mutta ruotsalaisten valta täytyy tässä maassa kukistaa, jotta suomalainen kansallisuus saisi elää.
Innostuksesta vapisevalla äänellä sanoi Pyydysmäki:
— Minä olen herra senaattorin kanssa aivan samaa mieltä.
Senaattori jatkoi:
— Täällä on vallalla sellainen mielipide, että ruotsalaisten valtiomiestaito on korkealla. Olkoon! Mutta he käyttävät sitä luokkavaltansa tueksi, ja se koituu lopulta tämän valtion vahingoksi. He eivät taistele vallasta ruotsalaisen kansan puolesta, niinkuin me suomalaiset suomalaisen kansan puolesta. Te käsitätte eron?
— Täydellisesti.
Pyydysmäki pyyhki tuhkaa sikaristaan ja odotti henkeä pidättäen jatkoa.
Sitä tuli: