— Sanoiko isä hänelle?
— E-en. Sitähän sopii koettaa. Saahan työväki mökin paikan, perunamaata ja vähän laiduntakin. Hyvähän sekin on. Minä lupasin toimittaa jonkun siellä meidän puolessa panemaan hommaa alkuun.
Pyydysmäki täytti ja sytytti piippunsa. Iiska istui tuolilla ja heilutti ajatuksissaan jalkaansa pälyen hieman hermostuneesti ympärilleen. Hän katseli siitä selin seisovan isänsä vankkaa vartaloa, koko ryhdikästä, väkevää olemusta, josta tällä kertaa ikäänkuin uhosi terve hyvinvointi ja luja itsetietoisuus.
— Mutta mies hän on! huudahti Pyydysmäki kääntyen päin poikaansa. — Minä toimitan sinut joskus hänen puheilleen, kyllä hän pesee sinusta pois ne "nuorten" vetelät hapatukset.
Hän nauroi niin että hartiat hytkyivät.
— Enkö minä sitten ole kansallismielinen? kysyi poika melkein ujosti.
— Taidatpa olla. Mutta sinä et ajattele kaikista asioista niin kuin Yrjö-Koskinen ja minä. Eikä se olisi haitaksi, vaikka ajattelisit.
— Niin, mutta, isä, minähän en ole niitä, jotka voivat käskyllä muuttaa ajatuksiaan ja mielipiteitään.
Isä kohotti silmiään, joista sädehti kummastus.
— Enhän minä sitä tarkoita! Sinun pitäisi vain tulla tuntemaan hänet ja hänen jalot tarkoituksensa. Valikoi sitten.