— En tällä tiedolla, sanoi nuori teologi. — Mutta minä en antaisi hänen vakavaa otettaan myöskään pilkata.
Äänessä oli nyt helähdys, joka vaimensi isän ivailuhalua. Poika jatkoi:
— Meillä nuorilla on luullakseni monessa suhteessa toiset elämänarvot kuin teillä vanhoilla.
— Mi-itkä elämänarvot?
— No… ne ovat toiset.
— Mitkä?
— Meille eivät valta, kunnia ja raha merkitse suuria. Sitä vastoin totuus, oikeus ja ihanteet ovat kaikki kaikessa.
Taas väikkyi isän kasvoilla pilkallinen väre, mutta se haihtui kohta, ja hän jäi vakavana tuijottamaan poikaan, joka nyt oli nostanut silmänsä lattiasta ja katsoi pelkäämättä, melkeinpä lujasti häneen, — äitinsä ruskeilla silmillä, vilahti samalla isän mielessä.
— Jätetään ratkaisu syksyyn, sanoi valtiopäivämies nyt rauhoittuneemmalla äänellä.
Mutta ylioppilas riippui vielä äskeisessä elämänarvokysymyksessä.