— Pääseekö Saara viettämään vappua?
— Rouva on luvannut.
— Onpa rouva tehnyt siinä oikein. Tuleekin kaunis vappu. Ota tästä, Saara, vähäisen vappurahaa.
Saara sai markan ja niiasi.
— Kiitos, se on aivan liikaa.
Samassa tuli nuori mies takaisin huoneeseen, otti liivintaskustaan hänkin markan ja antoi tytölle.
— Tässä on vähäisen lisää.
— Hyvänen aika, herra maisteri, minähän saan nyt aivan liikaa, kiittelee tyttö vilpittömästi.
Kun nuorukainen otti markan liivintaskustaan, välähti Pyydysmäen silmä. Poika meni liikoihin! Markka kerta kaikkiaan molemmilta yhteensä olisi riittänyt isän mielestä. Sitä paitsi hän ei koskaan voinut sietää sellaista, että rahaa säilytettiin liivintaskussa. Varsinkin kun oli kysymyksessä "koulupoika", jonka rahanlähteet olivat isän taskussa. Se sellainen rahankäsittely oli rehentelevää. Raha on aina sen arvoista, että pitää joutaa panna se oikeaan rahataskuun ja tarvittaessa sieltä myös ottaa.
— Eikö sinulla ole rahakukkaroa? kysyi isä kiinteänpuoleisella äänellä.