— On.
— Se on, kuule Iiska, sillä tavalla, — minä olen pannut sen merkille, — että niillä on aina rahapula, joilla on niin kiire työntää pois lanttinsa, etteivät ehdi niitä ottaa kukkarosta.
Iiska luki lehteään ja siitä silmiään kääntämättä virkkoi sävyisästi pyytäen:
— Älkää nyt viitsikö — vappuaamuna.
Isä otti ilmeisesti huomioon pojan äänensävyn. Tukahuttaen pahanmielensä ja kirkastuen vapputunnelmasta sanoi hän helpottavasti naurahtaen:
— Taidan kränistä liikoja.
— Eihän se… mutta tietäähän isä, etten minä yleensä tuhlaa.
Isä oli nyt lukenut kirjeensä ja antoi sen Iiskalle.
— Siellä alkavat kevättyöt, virkkoi hän kirjettä, antaessaan. — Täällä on suorastaan vaikea olla, kun kotona kylvetään. Minä olen aina itse kylvänyt ja valvonut.
— Eikö äiti sentään voi valvoa.