Katuyleisö alkaa hajota vaieten. Useitten kasvoilla on synkkä leima, avuttomuuden, voimattomuuden jäätävä sumukerros. Mutta kun henkäys ehtii ohi, alkaa taas porina käydä Pietarin Suomenkomitean hävittämisestä, Suomen sikäläisten etuvartijain kelvottomuudesta, ennustetuista uusista ukaaseista. Vaikka ilma on lämmin, pyrkii muutamia värisyttämään.
* * * * *
Tuntia myöhemmin tapaamme säädyt keisarillisen linnan eteishallissa, säädyittään ryhmittyneinä vaieten tuijottamassa valtaistuinsalin suureen, suljettuun oveen. Yhtäkkiä lyödään ovet auki, ja säätyjen edustajat alkavat virrata sisään.
Valtaistuinsali on kirkkaasti valaistu. Sen upeista kristallikruunuista ja porsliininvalkeista hohtavista seinistä säteilee lumoava valohohde. Valkeat pinnat hohtavat vielä valkeampina. Taustalla, korokkeella on valtaistuin tyhjänä. Sen yläpuolella Venäjän kaksipäinen kotka. Pyydysmäen silmä sattuu siihen ja jää tuijottamaan. Siinähän se on, painajainen, kummitus, Venäjän vallan kuvannollinen-edustaja! Hän seisoo jossain ryhmässä, mutta ei huomaa missä. Katse on imeytynyt tuohon kummitukseen. Poskilihakset pullistuvat. Siinä alla valtaistuin ammottaa tyhjänä. Miksi ei sitä kumota, hävitetä?
Säädyt ovat sijoittuneet ryhmiin, kukin lajinsa jälkeen, maamarsalkka ja puhemiehet säätynsä eteen. Kohta sen jälkeen astuvat viereisestä huoneesta senaatin molemmat osastot ja asettuvat paikoilleen valtaistuimesta oikealle.
Yhtäkkiä kuuluu viereisestä huoneesta muutamia venäläisiä komentosanoja, muutamia joukkojalkaliikkeitä, tahtiastuntaa. Vastenmielinen tunnevärähdys käy läpi Erkki Pyydysmäen sielun. Kohta ilmestyykin äskeisestä kirkkoparaatista tuttua univormua ja partaa. Erkistä tuntuu, että ne tulevat suojaamaan tuota takaseinällä olevaa kaksipäistä kotkapetoa ja sen ammottavaa, tyhjää valtaistuinta. Kiinassa on lohikäärmeellä valtaistuin, täällä kaksipäisellä kotkalla. Ja nuo tuossa ovat petolinnun henkivartijoita ja vallansuojelijoita, ja nuo, ja nuo…
Mutta nyt tuli kenraalikuvernööri, se pieni venäläinen ukko, jolle keisarillinen tahto oli valtansa merkiksi antanut punaiset housut, kultaisia nauhoja, poletteja ja rintarahoja, joiden lumoavan koreuden edessä vallat ja mahdit tässäkin kumarsivat, aivan kuin kiinalaiset lohikäärme-merkin edessä. Erkki ei kumartanut. Hänen sappensa kiehui.
Kaikki on järjestyksessä.
Maamarsalkka ja puhemiehet astuvat puolitiehen kohti valtaistuinta ja kumartavat tuota ukkoa kuin jumalaa, joka armollisesti katsoo, kuinka he kumartavat.
Maamarsalkka von Haartman astui tarkoin mitatun askeleen eteenpäin puhemiesrivistä ja lausui ruotsiksi: