Kumpasessakin saunassa toimitettiin päivän tehtävät, sekä ruumiillisesti että henkisesti sangen perinpohjaisella tavalla. Ilta läheni, pimeys saavutti, Kreetaliisan mies saapui päiväkunnalta kotiin ja akkoja tuuditteli uneen muistelmat päiväntapauksista.
Mutta noin 11:n ajoissa yöllä heräsi Maijastiina ja synkeästä pimeästä yöstä leimahti hänen silmiinsä omituinen valo. Hän kavahti siunaten ylös, luullen sitä ensin noidan nuoleksi, mutta ikkunaan ehdittyään huomasikin, että tulikieli kiikutteli naapurin saunan luukosta. Hän siunasi uudestaan ja pelästyi niin kovasti, että oli vähällä valahtaa lattiaan. Ensin välähti hänen mielessään käsittämätön ilon ja kauhun sekainen koston tunne. Mutta se teki kohta takaperoisen ikäänkuin oksettavan vaikutuksen ja hän joutui niin hätiinsä, että tuskin ehti hiukan vaatetta päälleen heittää, kun jo juoksi kohti Kreetaliisan mökkiä ja oitis ikkunan alle kopistamaan.
"Sauna palaa!"
Valkea ei sopinut näkymään Kreetaliisan ikkunaan. Mies nukkui eikä kuullut huutoa, mutta Kreetaliisa kuuli.
"Hoo … no anna palaa onpa sulla rikas mies Ameriikassa", virkkoi
Kreetaliisa laiskasti haukotellen.
Eukko luuli, että Maijastiinan sauna se onkin, joka palaa.
"Häh?" huusi Maijastiina kun ei oikein kuullut mitä toinen sanoi.
"Sauna palaa!"
"Anna palaa, mitäs se niin rikkaille on!"
"Palakoon vaan sitte … ei se mun asiani ole…" Hän jo aikoi poistua ilkeä koston tunne taas sydämmessä, mutta jokin voima tuntui vetävän häntä huutamaan vielä:
"Mutta se onkin sun, eikä mun saunani!"