Nyt hän kuuli, kuinka Kreetaliisa loikahti sängystä lattialle ja kiljahtaen siunasi, niin että mieskin heräsi.
"Meidänkö sauna se onkin?" kiljui hän häiriössään mennen sille ikkunalle, jonka takana Maijastiina oli.
"Meidänkö sauna se olikin?" matki Maijastiina Kreetaliisan äänellä.
"Sys minkälainen ihminen sinä olet!… Hermanni, joutuun! … sauna palaa… Härre… No menehän nyt, kuuletkos, ihmisiä hätään hakemaan Maijastiina… Herra Jumala armahda!" Hermanni oli jo mennyt juosten ulos ja Kreetaliisa seurasi perässä huutaen:
"Apuhun! … apuhun! … ihmis-kullat! … apuhun, kun meidän ainut sauna palaa!…"
Maijastiina jo silloin vei vettä Hermannin kanssa ja häneltä pakkasi nauru ihan väkisten.
* * * * *
Viikon kuluttua istuivat akat taas Kreetaliisan tuvassa yhdessä kahvilla. Kreetaliisa itki ja sanoi, että kun hänellä on niin kovin paha ja ilkeä luonto … mutta kun ei hän voi sille mitään. Maijastiina myöskin sanoi, että johan se on se aatami kaikilla, niin hänellä kuin muillakin.
1892.
"Kyllähän minä jo meinasin, mutta…"