On niin kylmä. Musta värisee selkä koukussa kestikievarin pihassa. Jo kaksi tuntia on Routtinen itse sisällä ollut. Porstuan kamarin ikkunasta tuikkaa valkean valo. Yhtämyötään mustan pää sinne kääntyy ja kummallisesti odottelevan näköisillä silmillään tuijottelee valoa kohti. Taivaslaella heloittaa kuu täysimmillään. Sen valossa sopii katsoa mustan silmiin, kun se tuonne akkunaan tirkistää! Huomio kiintyy yhä enemmän hevoseen: sen kyyryyn vetäynyt selkä, koukistuneet etupolvet, nuo ripuksissa olevat korvat, jotka pienenkin äänen, tahi rahinan kuullessa luppoutuvat tarkalla huomaavaisuudella kuuntelemaan. Mikä kärsimys, mikä tuskallinen odotus, mikä ihmisellisen järkevä tunnelma sen silmistä luistaa! Ja se on vaan eläin, rääkätty, opetettu ja kilpa-ajoissa palkittu. — — —
"Minulla on sellainen hevonen, että pois siitä olla pitää!" huutaa hän itse siellä porstuan kamarissa ja lyö nyrkkiä pöytään kestikievarin nenän edessä.
"Hyvä se hevonen on", kehuu toinen, "eikö sille vilu mahtane tulla siellä, kun näin kylmä on?"
"Viluko?" Hän rupesi kiroilemaan. Vai vilu! Ja jos tuleekin niin tulkoon, kyllä hän itse lämmittää… Koni on hänen omansa, eikä siihen tule kenenkään mitään. Hänen hevosensa pitää oppia kaikkeen, hän on isäntä, hevosmies ja kyllä hän tietää hevosten "vääsingin." Hänen hevosensa pitää olla niinkuin ajatus. "Sillä on lihaa päällä, ei sitä ole opetettu näljällä elämään!"
Nyrkki taas läjähti pöytään — ja musta vavahti, katsoi ikkunaan.
Vihdoin Routtinen tuli ulos. Kun hän portaille astui, höristeli musta jo vastaan. Se oli niinkuin nuhteen ja anteeksiannon tapaista ystävällistä mutinaa.
Routtinen oli juonut ja hoiperteli. Musta katseli tarkoin tutkien, kun hän hoiperrellen läheni. Isännän likelle tultua musta yht'äkkiä kuorsasi, heilautti voimakkaalla heitolla päätä, pudisteli sitä, kuopasi jalallaan lumista pihaa ja kiinnitti vauhkat, pelkoa osoittavat silmänsä isäntäänsä.
Yhä valaisi kuu mustan silmiä, joissa hurjistunut ilme aste asteelta tuli yhä selvemmäksi. Tuuli, joka oli alkanut hiukan henkiä, toi jo portailta asti oluen hajua mustan sieramiin. Kun isäntä pääsi ääreen, kurotti se päätänsä häntä kohti, kuorsahti rajusti ja alkoi levottomasti muutella jalkojaan.
Kievarin isäntä tuli Routtisen kanssa. Selitettiin jalkoihin sekautuneet suitset. Musta riehui ja tahtoi paeta jokaista isäntänsä lähestymisen yritystä. Routtinen huusi ja karjui. Sai vihdoin kievarin avulla itsensä lähtökuntoon.
Musta lähti kuorsaten hyppäämään kuin hirmua pakoon. Routtinen ei tahtonutkaan sitä kiinni pidellä vaan huutaen ja rähisten lisäsi sen vauhtia.