* * * * *
Jo on Mikko ollut poissa viisi vuotta. Toista vuotta on siitä, kun on kotiinsa kirjoittanut.
Tulee kevät.
Pääsky palaa Pohjolaan, rakentaa pesänsä myöskin Vareslahden matalan mökin räystään alle. Päivät pääksytysten se kertoo lapsille etelän hedelmällisistä maista, missä rusinat kypsyvät ja pulleat, komeat viikunat notkistavat emäpuiden mahtavia oksia. Lapset eivät ymmärrä mitä pääsky kertoo, mutta että se on jotain ihanaa, jotain, josta kannattaa riemuita sen he ymmärtävät: taputtavat ihastuneina pieniä, laihoja kätösiänsä.
"Onkohan tuo pääsky nähnyt isää?" virkahtaa eräänä päivänä keskimmäinen lapsista, tyttö.
"Voi kun tietäis!" vanhin sanoo. Ja nuorin, johdatettuna ajattelemaan isästä, jota ei hän ensinkään muista, kysäsee:
"Oliko isä väkevä?"
"Oli", vanhin vakuuttaa.
"Kun isä tulis kotiin!" sanoo keskimäinen. —
Mutta isästä vaan ei kuulu mitään.