Kerran Miina juonillaan puki oikein huonot ryysyt päällensä, kun sisaren luo meni. Silloin sisar haukkui niistä. Miina rupesi nauramaan, "no hyvä ei kelpaa sulle, eikä huono!" sanoi hän ja meni ilvehtien tiehensä.
* * * * *
Aikojen kuluessa kuolivat vanhukset tuolta mökistä kivien päältä. Ensin kuoli akka ja sitten kuoli ukko. Vierasmiesten aikana olivat "kaiken omaisuutensa" Miinalle testamentanneet. Siihen kuului tupa, pannu ja pata, vähän huonoja pöytäkaluja, vaaterääsyjä j.n.e.
Ukko oli sanonut kuollessaan: "Leenalla on kyllä, on liikaakin omaisuutta, ei hän tällaisia tarvitse kun meillä on ja Miinapa tässä on elättänytkin".
Mutta Leena ei tiennyt testamentista. Kun isä oli kuollut, sanoi hän sisarelle: "Sinun pitää toimituttaa kalunkirjoitus ja maksaa minulle osani tuvasta ja irtaimesta, jos pitää tahdot". — "Ei tarvitsekaan", sanoi Miina, "minun on kaikki, minulla on testamentti".
"Häh? mikä testamentti?"
"Oikea testamentti. Isä lupasi minulle kaikki".
Nyt rupesivat sisarukset oikein aikalailla riitelemään. Leena uhkasi käräjään viedä. "Ainakin äidin osan saan, äijän osasta en huolikaan"…
Hän valitti ja itki tunnotonta isää, jolle ei yksi sormi ole niin kipeä kuin toinen.
Viikkokausia kesti riitaa, syrjäisetkin ihmiset siihen jo osaa ottivat. "Mitä sinä tuolla romulla teet", sanoivat Leenalle, "kyllä sinulla tavaraa on. Miina parka tarvitsee. Älä ole niin mammonan orja." Leenan mieskin rupesi jo häpeämään ja suuttumaan akkaansa. Jo täytyi Leenan asettua, kun koko maailma oli vastaan. Sanoi kuitenkin: "Menen ja otan jotain sieltä, pitäköön sitte saaliinsa." Meni sitten sisaren mökille, meni kuin ruhtinatar. "Tulin ottamaan jotain muistoa", sanoi, "pidä sitten saaliinasi". Hän otti äitivainaan parhaan hameen ja huivin, isän virsikirjan, ainoan kirveen ja lapion, sekä vielä jotain pikkutavaraa. Miina itki. "Ota jos sydäntä on, ja näkyypä sitä olevankin". Kallu rupesi itkemään, pelkäsi tätiä, kun tämä niin paiskeli esineitä, ja kun näki äidinkin itkevän. "Mitä kakara raakuu", täti sanoi, "joutaisit kuolla ihmisten vaivoista!" Sitten hän meni, vei tavarat, ei kiittänyt, ei hyvästikään osannut.